YMPÄRISTÖ, estetiikka ja hyvinvointi

Teos tuo tuoreen ympäristöesteettisen näkökulman hyvinvoinnin kysymyksiin. Mikä merkitys esteettisillä arvoilla on ihmisen hyvinvoinnille? Minkälaiset ympäristöt tukevat hyvinvointia? Mikä tehtävä esteettisillä seikoilla on tai tulisi olla ympäristöä ja kaupunkikuvaa koskevassa päätöksenteossa? Näiden kysymysten lisäksi kirjassa käsitellään myös sellaisia aiheita kuin esteettinen jalanjälki, vuorovaikutteinen ympäristösuunnittelu, ekologinen estetiikka ja leppoistaminen. Paitsi estetiikan asiantuntijoita teoksen kirjoittajiin kuuluu tutkijoita yhdyskuntasuunnittelun sekä kaupunki- ja ympäristötutkimuksen aloilta. Kirjassa esitetään konkreettisia tapausanalyysejä ympäristön esteettisten arvojen ja hyvinvoinnin yhteyksistä. Esimerkkien joukossa on niin pysähtymisen mahdollistavia paikkoja kaupungeissa kuin muuttuva maaseutuympäristö. Kirja osoittaa, että esteettisyys ei ole turhaa ylellisyyttä, vaan yksi ihmisen hyvinvoinnin tärkeä rakenneosa, joka tulisi entistä vahvemmin huomioida esimerkiksi kaupunkisuunnittelussa. Teos luo keskusteluyhteyksiä eri ympäristöalojen välille ja soveltuu hyvin yliopistolliseksi oppikirjaksi. Kokoelma antaa myös välineitä ympäristö- ja kaupunkisuunnittelun ongelmien kanssa työskenteleville pohtia viheralueiden ja muiden esteettisten ympäristöjen merkitystä oman työnsä kannalta.