CORNWELL, B., Linnake

Kesäkuu 1779 Massachusettsin siirtokunnassa Pohjois- Amerikassa. Yhdysvaltain itsenäisyyskamppailut ovat jatkuneet lähes kolme vuotta, kun syrjäiselle Penobscotin lahdelle lipuu kenraali Francis McLeanin johdolla Brittiläisen imperiumin sotalaivasto. Siirtomaavaltaa vastustavien ja siirtokuntien itsenäisyyttä ajavien kapinallisten liikehdinnän tukahduttaakseen laivaston miehistö ryhtyy rakentamaan lahdelle linnoitusta. Kun paikallisten patrioottien armeija lähtee vastarintaan, on edessä Yhdysvaltain vapaussodan suurin meritaistelu, jossa vihollisen aliarvioinnista maksetaan tuhoisin seurauksin. Tositapahtuviin perustuvassa romaanissaan Bernard Cornwell herättää henkiin kaksi Yhdysvaltain vapaussodan merkittävää ikonia - nuoren skotlantilaisen luutnantin John Mooren ja patriootti Paul Reveren - ja tulee samalla kyseenalaistaneeksi kuvan, joka Yhdysvaltain vallankumouksen sankareista on rakentunut. Moraalinen rappio, inhimilliset motiivit ja sodan henkinen taakka kietoutuvat osaksi historiallista tapahtumasarjaa, jonka keskiössä on Brittiläisen imperiumin keskeneräiseksi jäänyt linnake, Fort George. Bernard Cornwell (s. 1944) on yksi suosituimmista historiallisten seikkailukertomusten kirjoittajista. Englantilaissyntyisen, nykyään Yhdysvalloissa asuvan Cornwellin kirjojen onnistunut yhdistelmä vauhdikasta viihdettä ja tarkkoja historiallisia yksityiskohtia pitää teokset best seller listoilla vuosi toisensa jälkeen. Hänen romaanejaan on myyty maail man laajuisesti kymmeniä miljoonia kappaleita. Cornwellilta on aiemmin julkaistu suomeksi yhdeksän osaa suositusta Uhtred-kirjasarjasta sekä historiallinen romaani Azincourt.