NUOTIO, E., Musta

Pii Marin työskentelee televisiotoimittajana Yleisradion Lounais-Suomen aluetoimituksessa. Takana on lyhyt historia Suomen ensimmäisenä mustaihoisena uutistenlukijana. Katsojien rasistisen palautteen vuoksi Pii on kuitenkin syrjäytetty uutisankkurin paikalta puoli yhdeksän uutisista. Piin parisuhde on juuri päättynyt, ja elämää leimaa väliaikaisuus. Hän elää yksin tuppukylän vuokrakämpässä, Helsinkiin jääneellä ex-miehellä on jo uusi onni. Naispapin raaka murha Käkelän kirkkoherranvirastossa sähköistää pienen aluetoimituksen. Viimeisillään raskaana olleen papin julma loppu on valtakunnallinen pääuutinen. Vaikka juttu siirtyy pian Pasilan toimitukselle, Piillä on henkilökohtaisia syitä jatkaa tutkimuksia. Eikä hän tajua sitä, kuinka vaarallisille teille ne johtavat. Tarjottu aiemmin.