JOYCE, J., Ulysses

Bloomsday on vuosipäivä kirjailija ja runoilija James Joycen mestariteokselle Ulysses. Kirjan tapahtumat sijoittuvat päivän 16.6.1904 Dubliniin. Päivä on saanut nimensä romaanin päähenkilön Leopold Bloomin mukaan. Dublinissa romaanin ihailijat pukeutuvat edvardiaanisiin asuihin ja kokoontuvat romaanin tapahtumapaikoille. Ulysses ilmestyy nyt Leevi Lehdon voimakkaana ja runollisena suomennoksena ja Gaudeamuksen kustantamana 16.6. 2012. Tapahtumaa juhlistetaan kulkemalla Bloomsdayn henkeen halki Helsingin kirjallisesta tapahtumasta toiseen. Päivän isäntänä toimii Hannu Taanila. James Joycen Ulysses (1922) on monasti 1900-luvun tärkeimmäksi sanottu romaani, joka kuvaa jo käsitteiksi muodostuneiden päähenkilöidensä - Leopold ja Molly Bloomin sekä Stephen Dedaluksen - päivää Dublinissa 16. kesäkuuta 1904. Samalla se on rabelaismaisen naurun kannattelema tutkielma historian, taiteen, seksuaalisuuden ja ihmisenä olemisen ehdoista. Ulysses julkaistaan nyt Leevi Lehdon uutena suomennoksena, joka pyrkii tekemään oikeutta sen vahvalle ajan- ja paikantunnulle, tyylilliselle monimuotoisuudelle ja verbaaliselle hillittömyydelle. Kattavat selitykset auttavat näkemään teoksen yhteydet edeltävään ja aikansa kirjallisuuteen ja johdattavat myös runsaan kommenttikirjallisuuden pariin.