VEHNIÄINEN, J., Kamala luonto, Pentukirja

Pentukirjassa, lapsuus-kuvakirjassa ei mennä pelottavuuksiin. Kamala luonto -sarjakuva tunnetaan nimensä mukaisesti paitsi huumoristaan, ajatelmistaan ja niistä luontoon kuuluvista, petoeläinten ""kamaluuksista"". Tämä kuvakirja on lapsille tarkoitettu, sarjakuvassakin esiintyviä ilvestä, kärppää ja kettua pieninä esittävä, ystävyyden syntymistä kuvaava tarina. Kirjan kookkaissa kuvissa Vehniäisen piirtäjäntaidot pääsevät oikeuksiinsa, eikä pikkueläinten viehätysvoima jätä aikuislukijaakaan kylmäksi. Jos joitakin pieniä kamaluuksia joku tarinasta löytää, ovat ne korkeintaan niitä jänniä juttuja, jotka ovat aina olleet lasten mieleen. Vehniäinen kertoo, että lastenkirjan teko on jo kauan ollut hänen haaveenaan. Koska sarjakuvasta tutut sankarit olivat valmiiksi olemassa, ei ollut syytä kehitellä täysin uusia hahmoja. Vehniäiselle itselleen alan huiput, kuten Richard Scarry mittavine tuotantoineen ja Sven Nordqvist Viiru ja Pesonen -sarjallaan ovat olleet erityisen läheisiä, samoin Mauri Kunnas. Rima on siis asetettu korkealle, eikä Vehniäinen pyri kiistämään sitä, että ensimmäisen oman lastenkirjan julkaiseminen jännittää, varmasti yhtä paljon kuin lapsia sen lukeminen ja katseleminen, mutta varmasti mukavalla tavalla.