PORVALI, M., Rautasormus ja muita rakkaustarinoita sotavuosilta. - 1. p.

Rakastavaiset Meeri ja Antti erosivat Kannaksella, ja sotavuodet kuljettivat heidät eri puolille Suomea. 60 vuotta myöhemmin Meeri halusi tulla haudatuksi Antin sormus sormessaan. Dorthe ja Hĺkan tapasivat sotasairaalassa vuonna 1942 - ja erosivat samassa sairaalassa vaimon kuollessa vuonna 1998. Evakkotielle lähtevä Maria halusi haudata kaatuneen poikansa koti-pitäjän maahan, vaikka alue oli määrätty luovutettavaksi Neuvostoliitolle seuraavana päivänä. Sotavuodet ovat täynnä hämmästyttäviä sattumia, mieleenpainuvia rakkaustarinoita ja poikkeuksellisia ihmiskohtaloita, joita ansioitunut historioitsija Mikko Porvali on koonnut Rautasormus-kirjaan. Lukemattomat suhteet särkyivät sotavuosien mullistuksissa, mutta lukemattomia myös syntyi. Rakkauden lisäksi Rautasormus kertoo ystävyydestä, kiintymyksestä, perhesuhteista ja kiitollisuudesta - tarinoita, jotka ansaitsevat tulla kerrotuksi, vaikka ne yleensä historian-kirjoissa ohitetaankin. OTM Mikko Porvali (s. 1980) on aiemmin kirjoittanut muun muassa sotahistoriateokset Vakoojakoulu, Operaatio Hokki (Tieto-Finlandia-ehdokas 2011) ja Salainen tiedustelija. Porvali tarttuu tarinoihin taitavalla kertojan otteella mutta myös historioitsijan tietämyksellä ja kuvaa sotavuosien elämää iloineen ja murheineen.