AHO, V., Lahorastas

Karunkilaisen Valde Ahon runoja ja tarinoita luonnosta. Lahorastas oli tärkein lintututtavuuteni varhaislapsuudessani. Olin isäni kanssa metsätöissä: vietimme kesäiset viikot kaukana kiveliössä käymättä ihmisten ilmoilla. Isä rakensi metsään laavun yöpymistä varten. Laavun katto tehtiin tuohista, jotka kiskottiin kaadetuista koivuista, ja lopuksi seinät tilkittiin sammalilla. Lahorastas eli leppälintu oli näkyvin lintu varsinkin silloin, kun sillä oli poikaset. Emot varoittelivat ahkeraan ""hyit tit, hyit tit tit."" Muistan hyvin, kuinka isäni Savoa murtaen varoitteli minua: ""Elä poeka mää kahtomaan lahorastaan pessee. Jos hengität pessään, emo hylykee pesän ja poejat kuoloo."" Vielä nykyisinkin leppälintu on onnenlintuni, jonka tuloa odotan hartaasti keväisin. On vaikuttavaa kuunnella yölinnun surumielistä laulua kotikuusen latvasta hämärtyvässä kevätillassa. Luonto antaa enemmän kuin osaamme arvata. Säveleet, valot, värit ja tuoksut tulvahtavat vastaan, kun astuu kotiovesta raikkaaseen ulkoilmaan.