HOFFMAN, M., Stravaganza, Miekkojen kaupunki

Yksinäinen ja onneton Laura on omaksunut itsetuhoisia taipumuksia eikä osaa aavistaa, että hänestä tulee Barnsburyn koulun seuraava stravagantti. Eräänä päivänä vanha hopeatikari päätyy hänen käsiinsä, ja sen avulla Laura siirtyy 1500-luvun Fortezzaan miekkasepän pajaan. Laura kohtaa Taliassa myös komean ja vetovoimaisen Ludon, joka vie häneltä jalat alta. Tunne on molemminpuolinen, mutta kun Ludo paljastaa syntyperänsä ja vaatii Fortezzan valtaistuinta omakseen, seuraa suuri valtataistelu, jossa Ludo ja Laura päätyvät vastakkaisiin leireihin... Miekkojen kaupunki on väkevä ja koskettava tarina stravaganttien veljeskunnasta, jonka jäsenet kykenevät siirtymään maailmasta toiseen, 16-vuotiaasta 2000-luvun englantilaistytöstä ja renessanssiajan säihkyvästä, juonittelevasta, kauniista ja vaarallisesta Taliasta. Rinnakkaismaailmoista kertovan sarjan huikean jännittävä päätösosa huipentuu aiemmista kirjoista tuttujen Lucianon ja Bellezzan ruhtinattaren Ariannan hääjuhliin.